Home Levyarvostelut Donkey Ride EP

Online

Sivustolla nyt:No users online
Guests: 6

Kirjautuminen

Donkey Ride EP
Kirjoittanut Janne Konttinen   
13.06.2009 19:10

Donkey Ride - EP

Lukijoiden arvio:

( 15 Votes )

Donkkarit, eli Donkey Ride on rymistellyt kuluneen vuoden aikana oikein äänekkäästi Suomen gospel kartalle. Poikien määrätietoisuus ja sitoutuminen hommaan näkyy mm. vuoden 2009 gospel-SM tittelinä ja koko liutana heitettyjä keikkoja. Hukkaan Aasit eivät ole keikkoja heittäneet, sillä menneisiin live-akteihin kuuluu esimerkiksi sekulääripuolen maailmanlaajuiseen Emergenza bändikilpailuun osallistuminen, jossa ryhmä pääsi Suomen finaaliin ja sijoittui epävirallisesti neljänneksi.

Ahkerasti biisejä tehtaileva yhtye on viimein kevään 2009 aikana saanut ulos esikoisensa, EP:n joka kantaa orkesterin omaa nimeä. Kansien sisältä löytyy valikoitu neljän raidan rypäs, jonka kuuntelemalla saa selkeän idean bändin musiikillisesta linjasta. Tämähän tuntuu olevan aivan särmikkäästi jylläävää ”vanhan liiton” rokkenrollia. Tarttuvin ja mieleen jäävin biisi on JWTMH (Jesus walk to my heart), jonka kertosäe ja kitarariffi jää kuin taottuna päähän pyörimään loppupäiväksi. Omaksi suosikikseni ep:ltä nousi kuitenkin balladi Empty streets.

Kaikin puolin rehellistä musiikkia tekevä yhtye on kovan nosteen alkumainingeissa, joten toivotaan heille hyvää jatkoa ja pitkää ikää. Ja kaikki kristityt siskot ja veljet: nyt tukka heilumaan ja keikalle!
Jäämme odottamaan pitkäsoittoa.

--> myspace.com/donkeyridemusic

Kommentit
Lisää uusi Etsi
+/-
Kirjoita kommentti
Nimi:
Email:
 
Kotisivu:
Otsikko:
UBB koodi:
[b] [i] [u] [url] [quote] [code] [img] 
 
 
:D:):(:0:shock::confused:8):lol::x:P:oops::cry:
:evil::twisted::roll::wink::!::?::idea::arrow:
 
Ole hyvä ja syötä kuvassa näkyvä koodi

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty 25.06.2009 08:56
 
Kristitty.net, Powered by Joomla!; Joomla templates by SG web hosting