Jotkut kristityt ovat viettäneet vauvasta asti elämäänsä muiden uskovien keskellä. On ollut rukousta, on luettu Raamattua, käyty seurakunnan järjestämissä tapahtumissa jne. Kirkossa on käyty useammin kuin kaksi kertaa vuodessa (jouluna ja pääsiäisenä). Millaista on elää kristittyjen keskellä? Millaista on elää uskovien keskellä?

Noin 19 vuotta olen ollut sellainen kristitty, jonka kristillisyys on näkynyt nuo kaksi kertaa vuodessa, kun olen perinteitä kunnioittaen marssinut kirkkoon perheeni kanssa. Olen lähtöisin pienestä maalaisseurakunnasta, jossa kävin myös riparin aikanani. Äitini on puhunut uskovansa Jumalaan, isä ei asiasta ole puhunut, enkä ole tohtinut kysyä. Pienenä minulle opetettiin runomuotoinen rukous, jonka muistan edelleen.

Pidin riparista ja halusin isoseksi. Isosena olo merkitsi minulle pääsemistä leireille, ei sen enempää. Riparilta asti olen seurannut, miten vaikeaa pienen seurakunnan voi olla saada nuoria käymään nuortenilloissa tai tulla isosiksi. Itse olin kuitenkin niin tykästynyt isosen hommiin, että ”roikuin” mukana joka vuosi.  Jossain vaiheessa minua alkoi kalvaa tunne, että alan olla liian vanha isoseksi ja kun ehdokkaita tulee enemmän, saatan hyvinkin olla ensimmäinen, joka karsitaan. Halusin päästä tekemään leirejä ja pidin myös kiehtovana ajatusta olla seurakunnan työntekijä.

Päädyin hakemaan Kauniaisten Diakonia-ammattikorkeakouluun. Kun aloitin opiskelut, huomasin yhtäkkiä istuvani samassa huoneessa noin neljänkymmenen omaa ikäluokkaani edustavan uskovan nuoren kanssa. Olin onnellisempi kuin koskaan, mutta jokin ahdistus pyrki sisälleni. Mielessäni pyöri kaikki mitä olin ehtinyt jo elämässäni tehdä ja mitä mieltä uudet ihmiset ympärilläni siitä olisivat. Tunsin olevani humanoidi keskellä maapalloa. Ihailin niitä luokkatovereitani, jotka tiesivät paljon opeista ja jotka rukoilivat paljon ja kävivät raamattupiireissä. En ollut kovinkaan tyytyväinen omaan uskooni, joka tuntui olevan hiuskarvan varassa. En tiennyt oikein mitään Raamatusta tai muusta. Tuntui, että yritin vain luottaa oman uskoni voimaan.

Nyt opiskelen kolmatta vuotta. Kristillisyyteni ”näkyy” enemmän, koska on helpompaa käydä jumalanpalveluksissa koululla ja muuta. Kuitenkin uskoni tuntuu edelleen olevan sen saman hiuskarvan varassa. Luotan siihen, että Jumala kuulee minut aina kun haluan Hänelle puhua. Kun mietin, miten olen tähän tullut, voin todeta, että Jumala itse on minua kuljettanut ja kutsunut läheisyyteensä. Olen kuullut Hänen tekevän niin.

Kommentit

Lisää uusi Etsi

Kirjoita kommentti

Nimi: Email:  älä ilmoitailmoita Kotisivu: Otsikko: UBB koodi:         -väri-aquablackbluefuchsiagraygreenlimemaroonnavyolivepurpleredsilvertealwhiteyellow -koko-snadipienimediumsuurivaltava     Ole hyvä ja syötä kuvassa näkyvä koodi

Powered by !JoomlaComment 3.26

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."